Viimeviikolta torstai ja perjantai kului valmistellessa, ja viikonloppu sitten juhlittiin. Maanantaista torstai iltaan olin reissussa, torstaina Julia tuli meille. Silloin käytiin juoksemassa, ja treenailtiin ohjaamista agilityssä, ja vähän Seitalle putkea.

Perjantaina aamupäivästä käytiin shoppailemassa. Kaupoista tarttuikin mukaan leluja. Narupallo, tennispunnus ja pehmovinkupallo. Kauppa -reissun jälkeen treenailtiin valssia kuivaharjoituksena ja taas vähän putkea. Nuo onnistuivatkin ihan hyvin. Iltapäivällä sitten lähdettiin mökille. Mökillä oli tarkoitus treenailla tokoa, mutta aika kuluikin suurilta osin kuvaamiseen ja uimiseen. Tällä kertaa Seita ui ihan kunnolla, pari metriä, nostin sen sitten veneeseen. Veneestä Seita ui vielä rantaan. Kyllä me vähän tokoiltiinkin, pikku seuraus pätkiä, ja eteen tuloa.

Lauantaina ei oikeastaan tehty paljon mitään, oli niin sateinen ilma. Tänään täällä kaupungissa treenattiin näyttelyä, huomista mätsäriä varten. Seita kulki todella nätistä, toivottavasti huomennakin. Näprään tässä kuvagallerian kanssa, julkaisen sen sitten tänne kun on valmis.