Nyt on reissustakin kotiuduttu, niin on aikaa vähän kerrata mitä ollaan tehty.

Juhannusaattona sain äkkinopean ilmoituksen, että olisi kyyti Haapavedelle. Ihmettelin siinä sitten vähän aikaa, että oliko tuo totta, mutta kun isoveli alkoi hoputtaa, niin tuli vähän kiire pakkaamaan. Seita ja tavarat heitettiin autoon, ja lähdettiin matkaan. Pian sitä oltiinkin perillä, mutta oikein hyvin kaikki ei alkanut. Mun piti soittaa autosta Julialle, että ottaisi Millan kiinni, ja isovelikin aukaisi oven, niin että Milla kurkisti sisään, ja Seita pääsi murisemaan. Kun tultiin autosta ulos Seita murisi, vaikka ympärillä ei näkynyt ketään... aika tyhmää. Koirat joutuivat seisoskelemaan naruissa kokon katselun ja juoksulenkin ajan. Lenkki oli jotain 3-4 km pitkä, mä en kuitenkaan juossut ihan koko matkaa, kun kunto oli Juliaa huonompi. Tehtiin myös lenkin aikana kaikkea hauskaa, mikä auttaa agilityssä, mm. pikajuoksua ja valsseja. Loppuun kun Julia teki spurtin, minun tahtini vain hidastui, ja hölkyttelin rauhallisesti päämäärään. Juostiin lenkillä paljon nopeampaa, kuin mihin olen tottunut, mutta tästä kaikki kuitenkin alkoi... kerron lisää. Myöhemmin illalla päätettiin totuttaa Seitaa ja Noomia. Tämä ei kyllä sitten onnistunut mitenkään. Kun Noomi alkoi haukkua, Seita suuttui siitä jne. Eiväthän nuo edes päässeet nuuskimaan kun rähinä jo alkoi, voi Noomi raukkaa, Seita jätti sen mieleen todella huonoja muistoja.

Lauantaihin herättiin minun osilta sillä innolla, että halusin vielä yrittää Seitan ja Noomin totutusta, kaikki jatkui samalla tavalla. Yritettiin myös ohitella, ja lähestyä jotekin sivusta namin avulla, mutta eipä tuokaan auttanut. Seitalla ja Noomilla tulisi varmasti hurjaa leikkiä, jos tuota kähnää ei olisi. Toisaalta, Seitakin on tottunut naapurin Ronjaan ja Roosaan vain sillä tavalla, että niiden on ollut pakko sietää toisiaan lenkeillä. Ehkä näin käy joskus myös Seitan ja Noomin kanssa? Toivoa saa. Reenattiin lauantaina myös hiukkasen "agilityä". Puunkierrot eivät meinanneet meillä oikein onnistaa, ja Seitakin oli kovin vaisuna. En vain osaa tarpeeksi innostaa sitä, ja puidenkiertoja täytyy harjoitella! Olisi tehnyt mieli harjoitella vielä uudestaankin, kun jäi aika huonot muistot, mutta sekin jäi. Eipä me koirien kanssa paljon lauantainakaan puuhailtu, näin se menee: jos suunnitelee niin se ei toteudu, ja jos tulee nopea ilmoitus, jolloin mitään ei ole suunniteltu, ei myöskään tehdä mitään. Noomin kanssa kuitenkin saatiin tehtyä jotain järkevääkin. Tehtiin myös kuntoharkkoina kaikkea nopeatempoista ja semmoista mikä todennäköisesti myös auttaa agilityssä.

Päivä kääntyi sunnuntaiksi, jolloin oli aika lähteä. Ennen kotiin menoa, ehdittiin kyllä vielä tekemään jotain Noomin kanssa, ja ehtihän nuo ystävyksetkin räyhäämään. Silittelin puun alla Seitaa, kun Ronja sitten lähestyi Seitaa oikein ystävällisellä ilmeellä, kenties minulta silitysten kaipuussa. Seita ei jostain syystä tuosta tykännyt ja syksyi Ronjaa kohti. Koirat nuuhkaisivat toisiaan, ja alkoivat sitten tapella. Mä olin ihan paniikissa, että lopettaakohan ne nyt, mutta Julia pelasti tilanteen hienosti. ;) Ronjahan tuossa vähän aikaa piteli tassuaan, ja Seitalla oli poskessa verta, mutta kummempaa tuskin sattui, kummatkin voittivat omasta mielestään, ehkä ne nyt ovat taas vähän aikaa kavereita. Tappelumielin lähdettiin kotiin, ja toivottiin, että jospa nuo joskus leppyisivät.

Illalla kotona juoksukärpäsen piston vaikuttaessa nappasin lenkkarit jalkaan, ja lähdin liikkeelle. Juoksin, siis oikeasti juoksin reipasta tahtia, erittäin lyhyen lenkin, mutta jaloissahan tuo silti tuntui. Juokseminen oli ihanaa, vaikkakin aika raskasta. Näillä mielin maanantaina olisi tehnyt mieli juoksemaan, mutta se jäi, sillä kiellettiin juoksemasta kun jalat olivat kipeinä.

Tiistaina suunnattiin Veeran mummon mökille Oulunjärven rannalle, ja vietettiin ihana päivä uiden ja agiliitäen, oltiin vieläpä aamulla käyty aikas pitkällä lenkillä metsässä. Seitahan uiskenteli oikein mielellään, tai ainakin aluksi. Rantaan kun oli ruopattu veneväylä, ja Seita vain hyppeli luottavaisin mielin kepin perässä kunnes molskahti uimaan. Kyllähän tuo parit kerrat kepin syvästä kohdasta hakikin, mutta sitten meni luottamus. Agilityä tehtiin sen verran kuin kolmella hypyllä, putkella ja kepeillä pystyy. Kepit sujuivat ihan hyvin, kuitenkin aika pienellä innolla. Hyppyjä tehtiin enimmäkseen medirimoilla, mutta kun sitten maksia koetin, niin hyppäsihän tuo ehkä kerran tai pari, mutta sitten iski välinpitämättömyys, yhdesti sain ehkä vielä hyppäämään, mutta sitten laskin rima, ja pidettiin vain hauskaa. Illalla lähdettiin vielä juoksulenkin siasta pyörälenkille. Mukavat 18 km tuli pyöräiltyä, tuon kun vielä joskus juoksisi, niin olisi kyllä saavutus!

Keskiviikkona suunnattiin omalle mökille uimaan, seuranamme Veera ja Ronja. Tällä mökkireissulla emme oikein tehneet muuta kuin uineet, ja paistaneet vohveleita, mutta hauskaa kuitenkin oli, ja Seitakin uiskenteli ilman keppiä, huisaa! ♥ Tuo on niin ihanaa, vielä kun siitä tulisi vähän rohkeampi.

Torstaina lähdettiin reissuun ja maanantaina palattiin kotiin. Edelleen juoksemisesta innostuneena lähdin lenkille, kaulahuivi vain piti kietaista päähän, ettei flunssa ihan huonoa tykkäisi. Seita hölkytteli vierellä, ja ihmetteli kuinka sitä mentiin noin hitaata. Ajattelin jo lenkin aikana, että seuraavalla lenkillä joko juoksen nopeampaa, tai sitten lenkistä tulee reilusti pidempi. Kylläpä minä taisin loppua kohden vähän nopeuttaa tahtia, ja ihan loppuun tein vielä spurtin, niin että juoksin jo nopeaa tahtia, tämä siksi, että saisi paikkoja vähän kipeimmiksi, lenkki kun ei oikein tuntunut missään. Lenkki oli jotain vajaat 3 ½ km, ja noin puoli tuntia kului matkaan, elikkäs aika hitaasti juoksin.

Eilen lähdettiin taas mökille. Kun sauna oli laitettu lämpiämään oli aika lähteä juoksemaan. Isosiskolla kavereineen oli vähän nopempi tahti lenkille, ja tuohan sopi. Lenkki jopa henkästytti, muttei kuitenkaan ihan mahdottomasti. Käännyin sitten vähän aikaisemmin mökkiä kohden, kun ajattelin etten välttämättä jaksaisi, loppujen lopuksi olisin saattanut jaksaakin, paitsi että palatessa mulla oli varmasti hitaampi tahti kuin muilla. Tästä lenkistä tuli ehkä noin 2 ½ km. Seitasta sen verran, että tuntuu kuin se vihdoinkin alkaisi oppimaan ei -sanaa. Juoksulenkilläkin se oli irti koko ajan ja uskoi kyllä kun sanoin "ei"! Edistystä... ?

Viime viikolla ostettiin uusi naksutin, kun vanha ei näyttäytynyt millään. Vain yhden kerran ollaan naksuteltu, joten ehkäpä olisi aika jatkaa? Nyt naksuttelemaan!

Ps. Onpa muuten mukava napsauttaa taas kategoriaksi kuntoilu. :P