Torstaina hypättiin kuukauden puoleen väliin, joten johan oli aika aloittaa se tokoilu! Aloitettiin jonkinmoisella sivulletulon korjaamisella, yritin tässä käyttää naksutinta, mutta liekkö älysi. Hyviä saatiin, mutta en nyt ole ihan varma paraniko se asento kamalasti. Häiriötä tein tähän sen verran, että heittelin vähän leluja yms. Paikallamakuuta tehtiin semmoinen puolipitkä pätkä, että liikuskelin siellä ja seisoin myös paikallani, tässä ei kyllä ole mitään ongelmaa, häiriötä, ja kaveri tarvittaisiin. Seuraamisessa tehtiin ihan pikku pätkiä imuuttamalla, ja vähän käännöksiä. Tässä ei kyllä olla edistytty yhtään, sitten viime syksyn, mutta nyt edistytään! Eipä oikein ole tuosta sanomista, kun kyllähän se namin perässä menee. Sitte leikittiin taas istu-maahan-seiso-leikkiä, tuosta tuo kyllä pitää, mutta alkoi jo aivotyöskentely vähän väsyttää, ei ole Hepsu kovin pitkäkestoinen työntekijä. Luoksetulossa tein yhden läpijuoksun, vauhtia ei kyllä siltikään kamalasti tullut, mutta jospa sitten kun opitaan liikkeet kokonaan. Lisäksi yritettiin parantaa edessäolo asentoa, kun meinasi kääntyä oikean käden suuntaan. :( Loppuun tehtiin oikein hauska eteenmeno namipalkalle, oli ihan riemuissaan, ja varsinkin kun sai riekkua namialustan kanssa (jäljet näkyvissä). Tämmöiset pikkutokotreenit siis, mutta kivaahan meillä oli, ja näitä yritetään jatkaa! :)

Ollaanpa käyty myös kerran koirapuistossa. Oon kyllä kamalan harmissani tuosta räksyttävästä leikkityylistä, nimittäin joku koira saattaa jopa suuttua siitä. Eikä tuo oikein ruvennut kunnolla leikkimään, hetken vaan kirmasi Jehua karkuun, mutta loppuajan räksytti muiden leikkiessä, ja vain oli. Saisipa edes Jehun leikkimään kunnolla Seitan kanssa, se tosiaan tarvitsisi leikkikaveria, muistakin kuin oravista ja rusakoista.

Niinpä taas, agilitykurssista oli jäänyt ruksaamatta tänne. Siispä tämmöinen oli radanpätkä viimeviikolla:

 

Oikein mukavan oloinen vauhtirata, ja aika pitkäkin tällä kertaa. Rata kokonaisuudessaa sujui aivan todella hienosti, mutta yksittäiset esteet koituivat hankaliksi. Keinu taisi vähän jännittää, mutta tästä selvittiin sillä että laskin sen hitaasti alas jne, rauhallisesti siis otettiin. Renkaassa on edelleen joku ongelmana, kun ei meinaa Seita oikeasta aukosta sujahtaa, aina se tulee minunpuoleisesta aukosta läpi. Yritettiin keksiä tähän jotain tapaa saada se onnistumaan, mutta hankalaa oli. Yritin semmoista että ohjasin kädellä vastakkaisen puolen sivuaukkoon, niin sitten taisi renkaan sisältä sujahtaa. Renkaalle oli tarkoitus tehdä joku kommervenkki (en muista enää nimeä, käännyttiin esteelle päin ja pyörähdettiin ympäri ja otettiin vastaan samalla kädellä), mutta eihän tämä onnistunut yhtään, kun ei tahtonut mennä renkaasta läpi, kokeiltiin tätä jopa hypyllä, mutta Seita tyssäsi vauhtinsa siihen, kun rupesin kääntymään ja itse pysähdyin, niinpä jätettiin tuo ohjauskuvio kokonaan sikseen. Keppejä tehtiin kokonaisena, ja arvatkaas vaan tämähän sujui kerrassaan hyvin, vain aloitusväli oli jälleen kerran ongelmana. Lisäksi putkelle 12 lähetys oli jotenkin hirveän hankala, Seita kaipaa niin paljon ohjausta ja varmistusta, että se ei vielä kovinkaan irtoa. Kokonaisuudessaan rata sujui vauhdikkaasti, jopa silloin kun oli tarkoitus lopettaa putken 14 jälkeen, Seita haulusi vielä jatkaa radan loppuun, tämä on ihan iloinen yllätys, nimittäin ehkä minun ei tarvikkaan pelätä sitä, että vain minä tykkään agilitystä. Kurssi lähenee loppuaan, nimittäin tänään on viimeinen kerta ;( ihanasti ollaan kyllä Seitaan saatu vauhtia, mutta vielä on hiomista yksitäisissä radankohdissa, ennen episkisauraa. :D Tehtiin muuten treenien loppuun vielä noita keppejä, ja ihan iloisestihan nuo sujuivat, kunhan saadaan tuo aloitusongelma kitkettyä pois, ja muutenkin pitää säilyttää hyvät neuvot mielessä. :)

Näinollen treenireppua pakkaamaan!